lauantai 29. syyskuuta 2012

Helisevä joulukortti



Lämpöinen tervehdys!


Olen ollut viime päivinä jotenkin allapäin,eikä ole kortteilukaan huvittanut.Hyvä ystäväni on vakavasti sairas ja huoli hänestä painaa mieltä.Kumpa sitä itse aina muistaisi olla kiitollinen terveydestä ja kaikesta muusta hyvästä elämässään!!Liian usein tulee valitettua ihan turhista asioista.

Tätä korttia tein useampana päivänä pikkuhiljaa ja aikamoinen sotkusalaatti tästä tulikin.Taisi olla virhe vielä viimeiseksi sotkea tuota maalia sinne tänne.Ainakin tässä kuvassa näyttää vaan epäsiistiltä,luonnossa kyllä parempi.

Tuo Magnolian talvimaisema on oikein kaunis ja sopii taustaksi monenlaiselle hahmolle.Tällä kertaa yhdistin siihen kelkkailevan Edvinin.Koristuksiksi lisäilin säkkikangasta sekä havunoksan ja lumihiutaleita,jotka käsittelin SnowWriterilla.Oli vielä viime talvesta jäljellä tuota lumiainetta ja ihme kyllä tuli vielä pullosta ulos,kun vähän ensin nuppineulalla pullon suuta auoin.Havunoksaan liimasin yhden isomman ja useamman pienen kilikellon.Niimpä kortti helisee kivasti ravistettaessa.Jottei kortti näyttäisi ihan liian aneemiselta,lisäsin siihen viininpunaisen joulutervehdyksen sekä ruudullisen nauhan rusetteineen.






Toissa päivänä kauppareissulla osui silmään tällaiset ihanat isoäidin neliöistä tehdyt torkkupeitto ja koristetyynyn päälliset.Pakko oli napata mukaan.Näiden myötä pirtti saikin uuden syksyisen ilmeen ja kaikki vaaleanpunainen lähti talviteloille.Uudet tummemmat sohvanpäällispeitot on vielä hakusessa.Meillä kun eläimet hyppii sohvilla ja teeveetä katsellessa tulee siinä naposteltua milloin mitäkin,niin suojapeitteet on arkikäytössä ihan välttämättömät.



Kummasti sitä huoneen ilme muuttuu vaan tekstiilejä,kynttilöitä ja muita pikkujuttuja vaihtamalla!Jonkin aikaa nämä nyt saavat olla ja sitten onkin vuorossa punaiset joulujutut...

Rentouttavaa viikonloppua!
Pitäkää hyvää huolta itsestänne ja läheisistänne:)

Halituksin:Ansku

tiistai 25. syyskuuta 2012

Hehkuvaa punaista



Tervehdys!

Äidin ystävä toivoi minun tekevän omalle 70-vuotta täyttävälle ystävälleen punasävyisen onnittelukortin.Kauan mietin,millaisen siitä tekisin.Ensin tein yhden version,johon en ollut tyytyväinen.Sitten sain inspiraation tästä ihanasta enkelikuvasta ja tämä kortti valmistui.Ja tästä tykkään itse ainakin,varsinkin hehkuvista väreistä.Kiva on viedä tilaajalle kortti,johon on tyytyväinen.Saattaa olla,että lisään kuvan alle vielä jonkin tekstin,mutta tässä vaiheessa jätin sen vielä pois.

Kuvan kehys on tehty yhdellä Spellspindersin lempistanssillani.Huopasydän on Tiimarilöytöjä viime talvelta.Saattaapa siellä vieläkin niitä olla.Viininpunainen pitsi on Tuurista Veljekset Keskiseltä ostettu.Siellä on kivat valikoimat pitsejä ja nauhoja.Rusetti on koottu varastoista löytyneistä nauhanpätkistä.Ruusut tilattu Englannista Wild Orchid Craftsilta.







Alkaa olla tämä syyskuukin sitten jo loppusuoralla.Apua,miten nopeasti kuukaudet menevät!
Joulukortti-rumba täytyisi ehdottomasti aloittaa pikapuoliin,että ehtii kaikki kortit saada tehtyä.Kuutisenkymmentä omaa korttia, plus jokusia ystävien tarpeisiin.On siinä taas urakkaa!Vaikka kivaa hommaahan se on.Vielä kun haluan jokaisen kortin olevan erilainen.Minusta ei ole sarjatyön tekijäksi.Samantapaisia kortit voivat olla,mutteivat täysin identtisiä koskaan.Täytyisi varmaan alkaa soittamaan joululauluja,että saisi kunnon joulunodotus fiiliksen kortteiluun:)

Tällaiset koristetähdet ompelin jo vähän niinkuin joulua silmällä pitäen.Vaikka eivät nämä nyt mitkään joulukoristeetkaan ole.Heti pääsivät pirtin ikkunoita koristamaan.En vaan saanut millään kunnon kuvaa siinä oikealla paikallaan otettua takaa tulevan valon takia.Tällainen pallokuosinen kangas on mun mielestä aivan ihanaa! 







Nyt toivottelen kaikille oikein ihanaista päivän jatkoa

ja itse menen jatkamaan ompeluhommiani..


Halituksin:
Ansku

perjantai 21. syyskuuta 2012

Titi-tyy


Hyvää perjantai-huomenta!

Se on sitten melkein jo viikonloppu taas käsillä.Niin nopsaan viikot rientävät.Minulla oli erityisen kiire viikko monenmoisine menoineen,muuta viikonloppu varmaan vierähtääkin sitten ihan kotosalla vaan.Toiselle poitsulle tulee yökyläkaveri ja toinen lähtee kavereidensa kanssa veneilemään ja mökkeilemään.Toivottavasti ilmat suosisivat:)

Tämän päiväinen kortti on taas niin tyypillistä minua:herkkää ja vaaleanpunaista.Leimakuva on Stempelgleden Vintagegarden-setistä.Tosi kaunis,vaikken osaakaan sitä oikein hyvin värittää.Aidanpätkä on Magnolian stanssilla tehty.Muuten ihan perus-settiä koko kortti.Tein näitä hyvin samanlaisia kortteja kaksin kappalein,tämä menee ystävälle ja toinen tilauskortiksi 90-vuotiaalle.






Vielä toivottelen oikein kivat viikonvaihteet juuri sinulle ja kiitos  kun vierailit täällä Aarremaassa!!

Pieni kommentti käynnistäsi piristäisi kummasti mieltä:)

Kaikkea hyvää!

Ansku

sunnuntai 16. syyskuuta 2012

Mustavalkoista vintagetunnelmaa ja ihana yllätys



Tervehdys!

Aamupäivällä tekaisin tämän yksinkertaisen tyylikkään hääkortin.Paperit valikoin Papermanian Capsule Collectionin Mono Paper packistä.Se sisältää kauniita musta-valko-harmaita papereita,jotka kaikki sopivat hienosti yhteen.Vintagekuva on valmiista arkista,jonka ostopaikkaa en kyllä enää muista,oisikohan ollut Paprus.Valkoinen koristeellinen sydän löytyi Prisman valikoimista.Sinne on tullut kivasti erilaista askartelutavaraa myyntiin myöskin.Teksti on Tiimarista ja harmaa pitsi Ylöjärven Elon HH:sta.




Muutama tilauskorttikin pitäisi vielä tehdä,kun vaan löytyisi se idea ja inspiraatio.Minusta ei ole kortteja väkisin vääntämään..

EDIT:Äsken ystävä poikkesi yllättäen tuomassa  ihan muuten vaan näin kauniin kukka-asetelman!Oli omasta pihastaan poiminut.Kyllä on niin kaunis ja juuri mun värinen!

On mulla maailman ihanimmat ystävät:)Kiitos vielä Minka!





Aurinkoiset sunnuntain jatkot!

Ansku:)

lauantai 15. syyskuuta 2012

Heppahöpön synttärikortti



Heipparallaa!!

Tämä kortti on jo saajallaan ja niimpä uskallan tämän julkaista.Sankari pitää kovasti hevosista ja kuvan hevonen onkin hänen omansa.Kuva on "salaa"napattu sankarin sisaren blogista ja tulostettu.Juuri tuo kyseinen sisar oli kortin tilaajakin:)
Tämä Bombshell Stampsin leima oli mielestäni just niin passeli  hevostytölle,etten voinut olla sitä tähän lisäämättä.Tulihan tehtyä vähän erilainen kortti välillä!Ja saajakin kuulemma tykkäsi:)




Tällainen pikapostaus vaan tänään..

Tunnelmalliset lauantai-illan jatkot!





Halituksin:Ansku

perjantai 14. syyskuuta 2012

Pari ristiäiskorttia ja tuunailua keittiössä



Moikkelis!!

Ystävä pyysi tekemään pari ristiäiskorttia poikavauvoille ja tällaiset sain aikaan.Näitä vauvakortteja on aina kyllä kiva tehdä.Ensimmäinen leima on Magnolian ja toinen Lili of The Valleyn.Kakkupaperit ja perhoset on stanssattu Cheery Lynn Designin stansseilla.
Muuten on kyllä ollut ilmassa vähän sellaista kortteiluähkyä ja ainoastaan "pakolliset" kortit olen saanut tehtyä.Täytyy pitää vähän rauhallisempaa tahtia jonkin aikaa sillä saralla,niin kyllä se innostus sieltä taas palaa..










Syksy on väistämättä saapunut ja on ihanaa iltaisin poltella kynttilöitä.Keittiön ikkunalaudallekin laitoin jo tuikkutaloon valosarjan.Mielestäni se ei ole mitenkään jouluinen,vaan voi ihan hyvin jo  pimeiden iltojen iloksi sytytellä valot palamaan.Ja viimeinkin olen muuten pitkien etsintöjen jälkeen löytänyt keittiön pöytäliinaksi tuota pallollista kerniä oikean värisenä.Siihen olen niin tyytyväinen:)






Muistaakseni en ole esitellyt teille vielä tätä keittiöön tekemääni sydänkranssia.Tuo sydänpohjan olen ensin maalannut valkoiseksi ja sitten kieputtanut ympärille tuollaista ruutunauhaa.Koristeeksi laitoin pienen Kitchen kyltin ja "kristallit".



Tällaiset purkit on myös tullut "tarroitettua" lähipäivinä.Maksoin kaikista yhteensä 5 euroa.Ja ovat siis uusia,eivät kirppiskamaa.Joskus onnistaa:)


Oikein mukavaa viikonloppua ihan jokaiselle!

Tämä käpertyy nyt sohvan nurkkaan ja sytyttää kynttilät..

Ansku<3>

maanantai 10. syyskuuta 2012

Punaista vintagea,sirkustunnelmaa ja löytöjä



Heissan!!

Ja mukavaa maanantaiaamua sekä uuden viikon aloitusta kaikille!

Tänään näytille tilaustyönä tehty kortti,joka on kyllä hyvin samanlainen kuin aiemmin vaalealla taustapaperilla tekemäni.Tämä oli kuulemma saajalleen niin mieluinen,että päätyy kehyksissä seinälle.Se,jos mikä,on tekijälle paras kiitos:)



Lauantaina tuli tosiaan piipahdettua nuoremman poitsun kanssa Sirkus Finlandiaa katsomassa ja kyllä olikin mukavaa katsottavaa.Sai nauraa ja välillä jopa pelätäkin esiintyjien puolesta.Muutaman kuvan nappasin siellä,mutta moni oli epäonnistuneita,kun salamaa ei saanut käyttää.






Tämä "surmanajo-pallo" oli viimeinen ohjelmanumero.Lopulta siellä ajoi moottoripyörillään 4 nuorta miestä yhtäaikaa.Oli kyllä kamalaa katsottavaa,ainakin tällaiselle heikkohermoiselle kuin minä.No hengissä kaikki selvisivät:)Mutta taitoa kyllä vaatii,etteivät törmää toisiinsa,kun vauhtikin on niin hurja.Mikäli Sirkus Finlandia liikkuu sinun kotinurkillasi,kannattaa ehdottomasti mennä katsomaan!







Eilen huviajelimme avuliaan ystävän kanssa Tampereen Vuoreksessa asuntomessualueella hakemassa minulle pari tori.fi-löytöä.Tämä kaappi ja saman sarjan tv-taso eivät enää kelvanneet messukotiin,mutta meille kyllä erittäin mielellään.Varsinkin kun samaa sarjaa löytyy jo entuudestaan kotoa..Nyt on viisi saman sarjan kalustetta meillä.Tarkoitus on vielä maalata tai maalauttaa nämä kaikki valkoisiksi.Malliltaan ovat niin kauniita sorvattuine koristeineen,mutta tuo antiikkipetsattumänty-look on jo niin aikansa elänyttä.Mä olen niin onnellinen näistä löydöistä ja vielä kun edullisesti/halvalla sain:)

Kiitos vielä ihana Tarja,kun lähdit niitä kanssani noutamaan.





Tästä tv-kaapista oli pari vedintä irrallaan,enkä huomannut kiinnittää paikalleen,ennenkuin innoissani kuvasin.Nyt menen puunaamaan näitä aarteita ja taidampa täyttää ne tavaroillakin,kun ei vielä ole maalausajankohdasta tietoa..

Toivottavasti sinullakin oli  yhtä kiva viikonloppu!
Kaikkea parasta päivääsi ja elämääsi toivottelee:

Ansku

lauantai 8. syyskuuta 2012

Vaaleanpuna-turkoosi synttärikortti


Huomenta!

Pikaisesti postaan tämän jo jokin aika sitten tehdyn kortin,että riittää teille tänäänkin uutta ihmeteltävää täällä.

Tästä Tilda-tyttösestä tykkään kovasti ja se on ystävältä saatu.Väritin Pro Markereilla ja Spectrum Noireilla.Ruutupaperi on Tildan Kitchengarden-paperilehtiöstä ja pallopaperi löytö Suomalaisesta kirjakaupasta.Ruudut ja pallot on niin mun juttu:)




Vähän vielä nauhaa,kukkia,perhosia,helmiä sekä stanssattu kakkupaperi koristeeksi,niin se on siinä.Toivottavasti oli saajalleen mieluinen..Nää pikkutyttöjen kortit on niin ihania tehtäviä,kun saa käyttää kaikkia mahdollisia hempeyksiä.




Meillä on kuopuksen kanssa mukava päivä tänään tiedossa.Ensin vähän shoppailua ja sitten sirkukseen!Lapsena olen minäkin viimeksi käynyt.Onkohan siellä vielä näin aikuisenakin yhtä jännää??

Ihanaa päivää teillekin ja hymyä huuleen!!

Ansku 

torstai 6. syyskuuta 2012

Rasian tuunausta ja muuta touhuja



Tervehdys ystävät!!

Monenmoista on tullut tänään touhuiltua ja muutamaa projektia tässä hieman näytillekin.Ensimmäisenä tämä maalattu ja muutenkin vähän koristeltu puurasia.Alkujaan se on ostettu Paperinauhasta,mutta roikkunut varastossa inspiraatiota odottamassa jo kauan.



Monenmoista muutakin koristusta rasiaan suunnittelin,mutta lopulta päädyin kuitenkin tällaiseen melko simppeliin ratkaisuun.Ja olen tyytyväinen:)Vielä en tiedä,mitä aarteita tänne piilottaisin..




Jokin aika sitten löysin Prismasta tuollaiset kivat huput lampunvarjostimien päälle.Niillä uudistin vanhat karmivat kukkavarjostimet kuin uusiksi.Tällaisiahan olisi tosi helppo itsekin ommella,kun vaan sopiva kangas löytyy.Näistä olen tosi iloinen:)
Innostuin jo kaivamaan kaappien kätköistä nuo lyhdytkin,joissa pidän aina jouluvaloja.Vielä en sentään kehdannut sytyttää,vaikka mieli teki:DMä oon niin jouluihminen ja sinne ne aatokset jo pikkuhiljaa väliin karkailee..




Tässä vielä yksi  valmistunut joulukortti näytille,kun kerran jouluteemaan päästiin..
Yksinkertainen,muuta silti tykkään:)





Muutama maalausprojektikin on alakerrassa kesken,mutta niistä sitten toisella kertaa..

Nyt toivottelen kaikille Hyvät Yöt!!

Ansku

tiistai 4. syyskuuta 2012

IHANA löytö!!



Moikkelis ihanaiset!!!

Ihan pakko heti aamusta esitellä teille mun eilinen löytöni,eli tämä ISO;70cm korkea,enkeli.Mun mielestä tää vaan on niiin hurmaava!Oli viimeinen kappale ja muutenkin vähän kärsinyt,mutta mulle just passeli.Ja hintakin oli näin isoksi niin halpa,etten edes kehtaa sanoa:)Tuo rukousnauha on matkamuisto Wienistä ja nyt sillekin löytyi sopiva paikka.




Kuvat ei ole ihan parasta laatua,kun pakko oli illalla tunnelmavaloissa heti kuvata:)

Oikein mukavaa, ja ainakin täällä aurinkoista,päivää ihan jokaiselle!!!

Halituksin:Ansku

lauantai 1. syyskuuta 2012

Erilaisen värinen vauvakortti



Heissan!

Tulipa tehtyä kerrankin jonkin muun värinen poikavauvakortti kuin vaaleansininen.Tämä aivan ihastuttava kuva tuli vastaan netissä ja pakkohan tuo oli talteen tallentaa.Voiko olla suloisempaa?



Mielestäni tämä söpöliini näyttää enemmän pojalta kuin tytöltä,mutta sopinee mainiosti kumman vaan kortteihin.Tämä kortti lähtee lapsuudenystävän poikavaaville pienen muistamisen kera.






Minä olen ollut viime päivät hiukan flunssainen ja jotenkin voimaton.Ja sehän on erittäin hyvä syy istua askartelupöydän ääressä,kun ei muutakaan jaksa tehdä:)Niimpä taidan mennä nytkin jatkamaan kyseistä hommaa..

Oikein mukavat lauantai-illan jatkot ihan jokaiselle!!!

Ansku