perjantai 30. maaliskuuta 2012

Ihanaa vaaleanpunaista!!


Heissan!!

Olen viime aikoina tehnyt muutamankin leimakuvavaihdon,enkä nyt enää ole selvillä keneltä tämä ihana Sarah Kayn kuva on peräisin.Tosi suloinen on joka tapauksessa ja kiitokset sen lähettäjälle:)Väritin kuvan Pro Markereilla.Minulla on myös Spectrum Noir-tussien Lights- ja Pastels-sävyt,mutta olen kyllä sitä mieltä,etteivät ne vedä vertoja Pro Markereille.Näissä on paljon enemmän minun makuuni olevat sävyt!
Taustapaperina käytin tällä kertaa yhden ihanan paperilehtiön kantta.Kirjoitukset jäivät sopivasti piiloon kuvan taakse.Tekstit on tulostettu.




Loppuun vielä kuva eilen Tampereelta ostamistani  vaaleanpunaisista saappaista.Tällaisia olin etsinyt jo hetken aikaa.Nyt kelpaa kurakeleilläkin käydä koirien kanssa lenkillä:)



Eiks ookkin ihanat??Onko kellään muuten antaa vinkkiä,millä voisi saappaiden pintaa suojata,että kura lähtis helpommin pois ja nää ihanuudet pysyisi jatkossakin näin hehkeän värisinä??

Rentouttavaa viikonvaihdetta vielä toivottelen itse kullekin!Meillä ei ole kummempia suunnitelmia,mitä nyt tänään illalla piipahdan kokouksessa ja sitten vois loppupäivät vaikka askarrella tai keksiä muuta mukavaa puuhaa..:)

Kaikkea hyvää teille jokaiselle täällä vierailevalle!!!

                    Halituksin:Ansku

keskiviikko 28. maaliskuuta 2012

Ihanat uhmaikäiset





Tervehdys!!!

Näiden korttien suloiset digileimat ovat Mo Manningin.Sain ne leimakuvavaihdossa Mari-Susannalta.Ihania kiukuttelevia tenavia:)Koristuksia tällä kertaa vain vähän,koska mielestäni näihin suuriin kuviin eivät kovin hörselöiset koristeet sovi.





Tällainen pikapikapostaus tänään,kun monenmoista touhua on tälle päivälle varattuna..

Touhukasta päivää teillekin!! 

Ansku

maanantai 26. maaliskuuta 2012

Ihmehiippari





Heipparallaa!!

Eilenkin vielä meillä oli sukulaisia juhlimassa nuorimmaisen synttäreitä.Kesken juhlien sankari yhtäkkiä häipyi ja vähän sen jälkeen meille ilmestyi tällainen yllätysvieras.En tiedä mistä lie karannut,mutta aika outo tyyppi se oli ja niin huvittavan näköinenkin,että kyllä naurua riitti.Pituutta miehellä ei ollut kuin noin 140 senttiä,mutta aikuisen miehen pää sillä oli..Vähän se muistutti kyllä  Andy McCoy:ta..



Kakuksi tein tällä kertaa tällaisen "tosi miehekkään" prinsessakakun..Ilmeisesti onnistui aika hyvin,koska siskoni luuli minun ostaneen sen leipomosta:)



Tällaisen ihanan kimpun hain kahvipöytää koristamaan Parkanosta Ruusuportti-nimisestä kukkakaupasta.Sieltä saa aivan hurmaavan kauniita asetelmia ja hyvää palvelua.Suosittelen!



Nämä ihastuttavat tulppaanit sain äidiltä ja isältä tuliaisiksi!Rakastan kauniita leikkokukkia ja silloin tällöin ostankin kimpun itseäni ilahduttamaan ihan muuten vaan.Ihanaa olisi,jos joka päivä olisi tuoreita kukkia maljakossa!Onni ja ilo löytyvät arjen pienistä jutuista:)

Mukavan keväistä alkavaa viikkoa toivottelen teille kaikille:)

    Ansku

perjantai 23. maaliskuuta 2012

Vauvakortit


Heipparallaa!!

Nämä huiken suloiset leimakuvat sain vaihdossa Mari-Susannalta.Ovat kyllä niin ihanaiset,että melkein voi vauvantuoksun tuntea näitä katsellessa.Pidin kortit muuten melko yksinkertaisina,että nimenomaan kuvat ovat pääosassa.
Baby-tekstit leikkasinMarianne Designin stansseilla,jotka olen ostanut Heinikasta.Tilasin stanssiin sitä stanssifoamia Paperellasta ja auttoi kyllä uskomattoman paljon kuvion irroituksessa.Oikeastaan irtosi nyt ihan itsestään.Eli kiitos vallan mahdottomasti siitä vinkanneille!
Koristetuttipullot tulivat joskus vastaan Tiimarissa ja pakkohan tuollaiset oli mukaansa ottaa:)



Tässä poikaversio:






Se on sitten taas perjantai!!Toivottavasti kevätaurinko hellii meitä säteillään  koko viikonlopun.Huomenna täytyy viettää ulkoilupäivää,kun sunnuntaina tulee vielä niitä synttärivieraita.Isäntä kävi tänään kaupoilla ja piti tuoda minulle leipomistarvikkeita,mutta kuinka ollakaan, kun listassa luki 3 kermaa,isäntä toi yhden.Ja kun piti tuoda pari jauhelihaa pizzoihin,niin niitä ei löytynyt kassista ollenkaan..Elikkäs pistä isäntä kauppaan ja mene itse perässä:)Että silleen..

Hauskat viikonloput!!

                       Ansku:)

torstai 22. maaliskuuta 2012

Pikku Prinssi


Morjens!

Tähän korttiin onnistuin  mielestäni löytämään kivan keväiset värit.Tällä kertaa aloitin kortinteon valitsemalla ensin paperit ja vasta sitten väritin kuvan.Yleensä teen toisinpäin.
Spellspindersin stanssilla tehty tähtikehys on kuin luotu juuri tätä Magnolian pikku prinssiä varten.Vielä löytyi varastosta tuota ikivanhaa tekstiäkin leimattuna ja sehän sopi tähän korttiin paremmin kuin hyvin.
Ajattelen tämän kuvan sopivan hyvin 1-vuotiaalle ja miksei ihan vauvakorttiinkin.Itsellä ei tälle kortille nyt ole tarvetta,elikkäs on vapaana,jos joku tarvitsee..





Kyllä on ihanaa,kun kevät viimeinkin tuntuu tulleen!Lumet sulavat vauhdilla,kunhan aurinko vaan jaksaisi paistella yhtä lämpimästi kuin eilen.Ulkoiltua tulee väkisinkin normaalia enemmän!
Meille tulee vielä viikonloppuna viimeiset Wiljamin synttärivieraat ja sitten on se rumba tältä vuodelta juhlittu.Ajattelin taas leipoa marsipaanikakun.Tällä kertaa vaaleanpunaisen,vaikkei se nyt oikein pojalle sovikaan.Haluan vain kokeilla millaisen siitä onnistun tekemään.Jotain hempeää ja keväistä olisi tarkoitus.Katsotaan mitä tulee..Nyt menenkin suunnittelemaan,mitä suolaista leipoisin.Snickers-piirakka,pullat ja tiikerikakku ovat jo pakkasessa valmiina onneksi.

Aurinkoisia kevätpäiviä toivotellen:

                                                       Ansku:)

tiistai 20. maaliskuuta 2012

Keväiset onnittelukortit



Heissan!

Ulkona paistelee ihana kevätaurinko ja kortitkin ovat sen mukaisesti keväisissä ja hempeissä väreissä.Tämä Stempelgleden lintuleima(Vintage Garden-setistä) sopii varttuneemman väen onnittelukortteihin mainiosti.Näistä toinen menee anopille ja toinen tilauskortiksi.



Tässä toinen hyvin samankaltainen kortti:






Muistakaahan ulkoilla ahkerasti ja nauttia kevätauringosta!!

             Kaikkea hyvää!

                                   Ansku

perjantai 16. maaliskuuta 2012

Juhlahumua!!!


Tervehdys!!

Meillä on ollut tänään aikas huisketta ja hulinaa,kun Wiljami vietti kymppisynttäreitään.Seitsemän poikaa oli juhlimassa.Teemana oli tänä vuonna merirosvosynttärit ja tarjottavatkin täytyi olla sen mukaiset:



Pääkallokakku on ensimmäinen ikinä tekemäni marsipaanikakku ja onnistui ihan kivasti.Pääkallo on tehty vaahtokarkin makuisesta kaulintamassasta.Tämä ei varmasti jää viimeiseksi kokeiluksi näiden kakkujen saralla,sen verran hyvää oli..Marsipaanin alla on kerros kermavaahtoa ja kakun välissä omenasosetta+kermavaahtoa sekä vadelmahilloa+kermavaahtoa.Namskis:)



Hämähäkinseitti-muffinssit maistuivat sitruunalle ja lakritsille.



Maksapiirakkaa verihiutaleilla elikkäs suklaapiirakkaa mansikkaströsseleillä.




Hainsilmä-keksejä ja merenelävämixiä



Apinanaivoja









Suolapaloina tarjoiltiin lihanleikkaajan lempipizzoja(jauheliha- ja nakkipizzaa) sekä seivästettyjä sormia.




Oli siinä leipomista ja laittamista,mutta pääasia että  kaikilla oli kivaa ja tarjottavat maistui!!Tää äitee on nyt ihan puhkipoikki rättiväsynyt.Huomenna pääseekin onneksi itse juhlimaan valmiiseen pöytään..Nyt taidan lämmittää saunan ja sitten kaadun sängynpohjalle..

Mukavat viikonloput!

                       Ansku

keskiviikko 14. maaliskuuta 2012

P*skis



Moikkelis!!

P*skiksessa kaivattiin tällä viikolla kimalleliimaa ja sitähän tästä kortista löytyy.Mankkujen uutuusleimat värittelin ensin Spectrum Noireilla ja sen jälkeen laitoin pinkkiä ja hopeista kimalleliimaa lohikäärmeeseen ja linnaan.Liiman kuivuttua sipaisin lohikäärmeen vielä kauttaaltaan Glossyllä.Vaikea oli saada kiiltoa kuvattua,mutta kait näistä kuvista jonkinlaisen käsityksen siitä saa.
Leimat olivat sen verran kookkaat,että juuri muuta koristusta ei korttiin mahtunutkaan.Ainoastaan tuon Cheery Lynn Designin stanssilla tehdyn kakkupaperin,pinkin rusetin ja muutaman timantin lisäsin.




tiistai 13. maaliskuuta 2012

Uusia ihania Magnolioita


Tuulista päivää!!

Täällä on tuuli viuhunut ja lumi lentänyt tänään siihen malliin,ettei paljon ole nenäänsä tehnyt mieli ulos näyttää.Aurinkokin aina välillä pilkistelee,mutta hetkessä taas muuttuu lumituiskuksi.Kaippa se kevättä ja kesää tekee ja hyvä niin:)
Eilen kotiutuivat Paperellasta tilatut uudet ihanaiset Mankkuni,joista tässä hieman esimakua.Millään ei tänään olisi ollut aikaa kortteilla,mutta leimat polttivat näppejä sen verran,että ennen kuutta nousin pirteänä värityspuuhiin.Nämä ja muutama muukin kuva olivat sitten jo väritettynä,ennenkuin miesväki edes heräsi.Saatuani pojat koulutielle,muiden hommien lomassa valmistelin kortin valmiiksi asti.Ei kyllä nyt tullut ihan sellainen kuin kaavailin,mutta kelvannee "välitöinä tehdyksi."
Kruunupaperi sekä aitastanssi ovat myös Magnolian ja aiempia hankintojani.Olisi niin tehnyt mieli tilata niitä uusia papereitakin,mutta en viitsi muutaman paperin takia maksaa 6 euron postikuluja.Niissä pikkupapereissa kun ei tällä kertaa mielestäni ollut yhtään tilaamisen arvoista.Saisivat enemmänkin tehdä papereita pikkukoossa,kun ne ovat niin just passeleita korttiaskarteluun.





Tämä linna on mielestäni ihan huippuihana ja sopii poikakorttiinkin värejä vaihtamalla.




Tämä prinsessa-Tilda oikeasti tavoittelee/ heittää pienen pieniä tähtiä,mutta tässä versiossa leikkasin tähdet pois ja korvasin ne perhosilla.Ihan siitä syystä,että ne olisivat olleet niin hankalasti irti leikattavia..

Tällaisissa vaaleanpunaisissa prinsessatunnelmissa siis täällä oltiin tänään.Loppuviikkoa kohti meno muuttuukin hurjemmaksi,kun alan valmistella poitsun perjantaisia merirosvosynttäreitä..Täytyisi leipoa luurankokakku,hämähäkinseitti-muffinsseja jne..Mielenkiintoista:)

Mukavaa viikonjatkoa ja keväisiä kelejä!!

                    Ansku:)

sunnuntai 11. maaliskuuta 2012

"Pikkumurun"synttärikortti


Tervehdys ihanaiset!

Huomenna on meidän nuoremman poitsun synttäripäivä.Tämän kortin väsäsin salaa tänään,kun poika oli kaverilla leikkimässä.Stampavien leiman olen ostanut ennen joulua juuri Wiljamin korttia varten,sillä hän on tosi eläinrakas,ja vaikka meillä on jo kaksi koiraa,hän haluaisi vielä yhden IHAN OMAN.
Kortin värimaailma lähti noista täältä tulostamistani ihanista pilkkupapereista.Siellä on paljon vaikka mitä ihanaa,käykäähän kurkkimassa.Sattumalta löysin sivuston joskus.






Ulkona on niin mahtavan ihana auringonpaiste,että tämä tyttö painuu nyt koirien kanssa lenkille..
Huomenna varmaan saapuvatkin postissa uudet Mankkuleimani ja pääsen niistä kortteja väsäilemään:)

             Mukavaa alkavaa viikkoa teille jokaiselle!!

                                                        Kevättunnelmissa:  Ansku

Edit.Olen kyllä taas onnistunut kuvaamaan kortin niin vinoon,että oikein itseäkin naurattaa!!Kyllä ne tekstit ihan suorassa on,vaikka kuvassa toisin näyttää:)Lähden mielummin nyt kuitenkin ulos,kun alan uudestaan kuvailemaan..

torstai 8. maaliskuuta 2012

Naistenpäivänä






Heippa Ihanaiset!

Näiden kuvien myötä toivotan teille kaikille oikein mukavaa Naistenpäivää!!

Ostin tuon Hortensian itseäni ilahduttamaan jo alkuviikosta,kun vanhastaan arvelin,että turha niitä kukkia muuten on  odottaa:)Tänään voisi vaikka juhlistaa Naistenpäivää pistäytymällä jossakin nettikaupassa vähän ostoksilla..

                          Halituksin:Ansku

tiistai 6. maaliskuuta 2012

Pupulle poikaystävä


Hellurei!

Tänä aamuna valmistui jo aiemmin ompelemalleni pupuneidille poikaystävä.Vaaleansinisenä tietysti.Tämä valmistui jo joutuisammin,kun oli hiukan harjoittelua takana.Mukavaa on tämä ompeluhommakin vaihteeksi!Suunnittelilla olisi vielä muutama pupu,jos intoa riittää..









Minä menen nyt jatkamaan ompeluhommia korjausompelun merkeissä..Ei niin mukavaa,mutta pakko sitäkin on välillä harrastaa.

EDIT:Vielä lisään kuvan mukavasta yllätyksestä,joka tuli postissa.Ihana Sari Espoosta,jonka kanssa joskus tein leimakuvavaihtoa,oli lähettänyt minulle kasan suloisia kuvia.Kiitos Sari!!!Kaikki kuvat olivat sellaisia,joita minulla ei ollut.Jos haluaisit itse jotakin minun kuvistani,niin laita viestiä.Leimaan sinulle mielelläni kiitokseksi:)



 
Mukavat päivänjatkot!

Ansku:)