tiistai 31. tammikuuta 2012

IHANA LEIMA JA UUDET TUSSIT


HEISSAN IHANAISET!

Tänään postipoika toi mieleistä postia,kun Crafticasta tuli tämä mahtavan hauska Art Impressionin girlfriends-sarjan leima.Tämä oli sellainen,kun sen näki,niin oli ihan pakko heti tilata!Ja sainkin kyseisen firman viimeisen kappaleen.Kerrankin onnisti:)Tekstileima on myös Arttien,mutta sen olen ostanut jo ainakin reilu vuosi sitten Paperinauhasta.Sekin oli silloin ainokainen kappale.



Viime viikolla sain myös Heinikasta tilaamani Spectrum Noir-tussit,joita olen pikkasen jo päässyt testailemaan.Tilasin niitä kaksi setti,elikkäs Lights- ja Pastels sävyt.Näissähän on myös kaksi kärkeä,ohut ja paksu ja kärjen kovuus on mielestäni hyvin samaa luokkaa Pro Markerien kanssa.Pro Markereistani en silti aio todellakaan luopua,vaan nämä kaksi sarjaa sopivat mainiosti myös rinnan käytettäviksi.Tämän kyseisen kortin leimankin värittämiseen olen käyttänut molempia tusseja.Täydentävät kivasti toisiaan.Pikkaisen jäi kaivelemaan,kun en ostanut Spectrumeista myös niitä kahta tummempaa settiä,mutta näillä nyt mennään ainakin jonkin aikaa.Ehkä myöhemmin ostan vielä puuttuvatkin setit.Näitä tussejahan Heini on jo tilannut lisää myyntiin,kun ensimmäinen erä taisi mennä heti.Yhden setin hinta oli muistaakseni 29,80e,eli ei paha,kun vertaa muihin vastaaviin tusseihin.
Tässä hiukan kuvaa tusseista,mutta settien värit olen jo kerennyt autuaasti sekoittaa keskenään,elikkä Lights ja Pastels sävyt ovat paketeissa sekaisin.

Edit:
Huomasin äsken nettikauppakierroksella että Paperellaan on myös tullut näitä tusseja myyntiin!!




Minä menen nyt jatkamaan väritysharjoituksia,kun on tuo uusi iiihana leimakin..Kiva katsoa miten erilaisia siitä saa aikaan värejä vaihtamalla.
Muistattehan,että vielä tämän viikon voi osallistua synttäriarvontaani,joka löytyy rullaamalla postauksia alaspäin:)

Koettakaahan tarjeta pakkaspäivinä!Täällä tänään noin -14,mutta loppuviikkoa kohti luvattu jopa-30..hrrr

                                       Lämpimin ajatuksin:

                                                               Ansku

                                                   

sunnuntai 29. tammikuuta 2012

YSTÄVÄNPÄIVÄKORTTEJA


TERVEHDYS!

Mukava -15 asteen pakkanen paukkuu ulkona ja outo valoilmiö aurinkokin näyttäytyy pitkästä aikaa.Pienen pisulenkin jo koirien kanssa ehdin tehdä,mutta nyt on mukava istua pirtin lämpimässä.Kummasti tuo yli kymmenen asteen pakkanen nyt tuntuu purevalta,kun ei ole niihin vielä tänä talvena ainakaan täällä meidän seudulla juuri ehtinyt tottua..

Aina joutessani olen nyt väsäillyt ystävänpäiväkortteja,joista tässä näytille tällaisia liilasävyisiä versioita.Olin ihan unohtanut omistavani näitä kivoja keijuleimoja(Sweet Pea stamps),jotka onneksi löysin leimoja järjestellessäni.Mukavia väritettäviä vaihteeksi.Toiset kaksi korttia tein sitten Mankkujen  uusilla ystävänpäivä-aiheisilla leimoilla.Käyttämäni paperit ovat kaikki Papermanian Capsule Collectionin,paitsi sydänpaperi on uutta Magnoliaa.

















Tällainen korttipläjäys tälle aamulle.Nyt voisi vaikka istahtaa vielä hetkeksi askartelupöytänsä ääreen ja sitten kohta ruuanlaittoon..

Niin ja muistattehan blogiarvontani,jonka löydät rullaamalla hiukan alaspäin!Siihen voit osallistua vielä 5.2 asti..

Mukavaa päivänjatkoa ja kaikkea hyvää teille jokaiselle!


                                           Ansku

keskiviikko 25. tammikuuta 2012

Karmivien kynttilänjalkojen uusi elämä


Heipparallaa!

Tänään esittelen toisen viime päivien tuunausprojekteistani,elikkäs nämä järkyn oranssinpunaiset kynttilänjalat.Kun olisivat edes kunnon joulunpunaiset,vaan ei,kun tuollainen ihan järkyttävä sävy!Nämä osuivat  siis silmääni Kodinykkösen alennusmyynnissä (-50%)ja päätin korjata ne talteen ja antaa kauniin mallisille esineille uuden elämän.
Valkoista maalia vaan tarpeeksi monta kerrosta päälle ja tadaa:nyt nämä ovat mielestäni niiin kauniit!Vai mitäs tykkäätte?Ihanat koristeleikkauksetkin nousevat aivan eri tavalla esiin.


Tässä vielä kuva,josta saa jonkinlaisen käsityksen kynttilänjalkojen koosta.En tiedä,mahtavatko jäädä lopullisesti tuolle paikalle,mutta nyt ainakin hetken seisovat siellä,kunnes keksin paremman paikan..


Nämä tuunausprojektit ovat sitten niin palkitsevia,kun edullisesti saa ostettua  tavaran, jonka sitten muuttaa mieleisekseen.Näihin kynttilänjalkoihinkin olen nyt tosi tyytyväinen.Tällaisia olen halunnut jo pitkään ja nyt ne viimein sain:)

Ja  vielä ystävälleni Minkalle:Jos se Henri vielä sanoo,että nämäkin olivat ennen kauniimmat,niin.....(loppu painokelvotonta..;)

Muistuttelen vielä edellisen postauksen arvonnasta:Elikkäs te ,jotka ette vielä ole osallistuneet,kipin kapin lisäämään nimenne joukon jatkoksi..Arvonnan suoritan 5.2.2012.

Oikein mukavaa päivänjatkoa teille kaikille ihanille:)Kiitos kun jaksatte vierailla täällä Aarremaassa minua ilahduttamassa!

                                       Ansku

tiistai 24. tammikuuta 2012

BLOGINI 2-VUOTIS SYNTTÄRIARVONTA


HEIPAT KAIKILLE!

Blogini täytti hiljattain 2-vuotta ja sen kunniaksi päätin järjestää pienen arvonnan.(Ja ehkä vähän myös lähestyvän ystävänpäivän kunniaksi.)Osallistua saavat kaikki halukkaat.Ja jokaiselle on varattu tasapuolisesti yksi arpa.Olisi kiva,jos viitsisit mainita arvonnasta blogissasi ja liittyä lukijakseni,ellet vielä ole.Mikäli olet blogiton,jätä kommentti tunnistettavalla nimimerkillä ja voiton sattuessa kohdallesi, ota itse minuun yhteyttä ansku.teuho@gmail.com. Arvonnan suoritan sunnuntaina 5.2.2012.Voittona siis kuvassa näkyvät askartelutavarat.

ONNEA ARVONTAAN IHAN JOKAISELLE!!!!

                      HALITUKSIN: 
                                                                               ANSKU

sunnuntai 22. tammikuuta 2012

KULTAISTEN POROJEN MUODONMUUTOS


Hellurei!

Löysin joulukoristeiden alennusmyynnistä tällaiset sinänsä kivan malliset,mutta "karmivan kultaiset" porokoristeet.Heti kävi mielessä,että näistä saisi tuunattua kauniimmat maalaamalla ne valkoisiksi.Niimpä nappasin nämä sekä muutaman valkoisen spraymaalipullon mukaani.
Tässä päivänä muutamana olen sitten aina muistessani käynyt alakerrassa sipaisemassa porojen niskaan valkoisen maalikerroksen ja nyt ne näyttävät tältä:



Lisäsin kaulaan vielä ruutunauharusetit ja hopeiset kilikellot,niin johan passaavat meidän kotiimme huomattavasti paremmin.Nyt nämä kuitenkin joutuvat yläkertaan joulukoristevaraston uumeniin ensi joulua odottamaan, pois keväisempien koristuksien tieltä..


Tuunauksen alla ovat myös vastaavan muutoksen saavat oranssinpunaiset kynttilänjalat.Niistä kuvaa tulossa myöskin,kunhan valmistuvat..Niistä tulee mielestäni tosi ihanat:)

Tänään onkin kivaa tiedossa,kun menemme iltapäivällä kummipojan synttäreille!Niin ja äänestämäänkin täytyy tietysti ehtiä..

Oikein mukavaa sunnuntain jatkoa sinulle!

                                    Ansku

keskiviikko 18. tammikuuta 2012

VINTAGEKORTTI 70-VUOTIAALLE


HEISSAN!

Ystävän tilauksesta tein tällaisen vintagetyylisen kortin.Kuvan laatu on aikas kehno,kun illan pimeydessä lampun valossa koetin valkokuvata.
Tähän valikoitui tällaiset aikas jänskät värit,mutta itse jotenkin tykkään yhdistelmästä.Käyttämäni kehyksen olen stanssannut Spellspindersin stanssilla.Sopii tosi kivasti näiden vintagekuvien taustaksi.Lilat boordit olen leikellyt Martha Stewartin leikkurilla.Kortin pitsit ovat oikeasti vanhoja,vaikkakin ensimmäistä kertaa käytössä tässä kortissa.Toiveena oli juhlava kortti,toivottavasti tämä on tarpeeksi sellainen..


Toisenkin vaihtoehdon tein,mutta sen julkaisen joskus toisella kertaa.

Kiitos jälleen kerran teille ihanaisille jotka täällä vierailette ja kommenteinkin jaksatte minua ilahduttaa:)Ilman teitä olisi tylsän yksinäistä puuhaa tämä blogin pito.Olette tärkeitä ihan jokainen!!Ja kiitos vielä erikseen kaikille lukijoikseni liittyneille:)

Blogini täytti hiljattain 2 vuotta ja sen kunniaksi olisi tarkoitus järjestää jonkinlaista arvontaa pikapuoliin.Eli kannattaa poikkeilla täällä jatkossakin..:)

                                                  Halituksin:
                                                    Ansku

tiistai 17. tammikuuta 2012

MIEHINEN ONNITTELUKORTTI



               TERVEHDYS!

Isälläni on tällä viikolla nimipäivä ja tämän kortin tein häntä varten.Mietin ja mietin,millaisen kortin tekisin,kun tuntui, että kaikki ideat olen hänen korteissaan jo käyttänyt aiemmin.Kun en mitään keksinyt,istuin vain askartelupöytäni ääreen ja aloin katsella paperivarastostani sopivia papereita.Löysin tuon kivan tiilimuuripaperin ja siitä tämä kortti sitten pikkuhiljaa alkoi muodostua.Nämä mieskortit ovat minulle aina niin tuskaisia tehtäviä,mutta valmistuihan tämäkin lopulta:)





Kaikkea kivaa päivääsi!!!

Ansku



maanantai 16. tammikuuta 2012

HUUMORIKORTTI VAIHTEEKSI


HEIPPA!
Tämä tilauskortti meni erään ystäväni erittäin huumorintajuiselle äidille ja siksi uskalsin käyttää näitä Art Impressionin leimakuvia,vaikka kyseessä on vielä suht nuori ihminen.Ystäväni on lapsesta asti kutsunut äitiään Mammutiksi ja siksi tuollainen nimi.Omasta mielestäni tästä tuli ihan kiva ja hiukan erilainen kuin yleensä teen.Näihin Artin kuviin kun ei mielestäni mikään yltiöromanttisuus sovi..





Sisäpuolelle tein pukemistekniikalla tämän ihanan pyörähtävän leidin..Pukeminen onnistui kivasti,kun oli tuollaista erittäin pikkupilkullista paperia varastossa.Vähän tein varjostuksia Pro Markereilla päälle.






Elikkäs tällaista tämän viikon aloitukseksi.

Hymyä ja hyvää tuulta päivääsi toivottaa

Ansku

lauantai 14. tammikuuta 2012

P*SKIS JA KEVÄISEMPÄÄ ILMETTÄ KOTIIN


Moikkelis!

Tällä viikolla P*skiksessa oli kiva aihe,kun kaivattiin "maaleilla sottaamista".Ja sehän sopii mulle:)Tähän korttiin olenkin sutinut valkoista akryylimaalia vähän sinne sun tänne.Kaikki ei edes kuvassa kunnolla erotu.
Leima on uusia ystävänpäivä-Magnolioita ja kukkastanssit saman valmistajan.Pyöreä sydänreunainen stanssi on Spellspindersin.






Viikonloppu on sujunut varsin ulkoilullisissa merkeissä,kun kuopus on kovasti innostunut luistelusta ja häntä on pitänyt kyytiä kaukalolle muutamankin kerran päivässä.Samalla olemme auranneet kaukaloa,kun tuota lunta on tullut oikein urakalla.Mukavaa hyötyliikuntaa!Välillä onneksi joku kylän miehistä on käynyt avittamassa traktorilla,muuten se olisi kyllä loputon työmaa.Mutta tosi ihana asia,kun omalla kylällä on luistelukaukalo.Keskustastakin tulevat tänne luistelemaan,kun siellä ei kuulemma vieläkään ole jäätä..uskomatonta.Meidän kylällä onneksi vielä talkoohenkeä riittää kaukalon kunnossapitoon!!

Tänään aamulla kyllästyin lopullisesti punaisiin joulutekstiileihin pirtissä ja vaihdoin tilalle keväisempää ilmettä.Niin paljon saa aikaan pelkällä tekstiilien ja muutaman pikkujutun(kynttilät,kukkien suojaruukut,yms.) vaihtamisella.Olen tyytyväinen pirtin neutraaliin värimaailmaan,johon saa helposti uutta ilmettä muutamalla väripilkulla.Tänä keväänä se väripilkku on hento vaaleanpunainen.Monesti olen sanonut,ettei meille kotiin vaaleanpunaista tule,vaikka siitä vaatteissani pidänkin,mutta näköjään vannomatta paras!Muutama vuosi takaperin koetin tehosteväriksi limen vihreää,mutta se sai kyllä jäädä todella pikaiseksi kokeiluksi,ei ollut mun juttu.Saa nähdä miten tämän vaaleanpunaisen kanssa käy..





Nautitaan kauniista pakkaspäivistä niin kauan kuin niitä riittää..

Kevättä odotellessa..
Ansku

keskiviikko 11. tammikuuta 2012

ONNITTELUKORTTI 1-VUOTIAALLE


Heippatirallaa!

Tänään juhlimme äitikahvilassa 1-vuotiasta pikku Arielia ja tällaisen kortin tein hänelle.Käytin Motivetin synttärikakkua kantavaa oravaa,joka on niin sopiva 1-vuotiaalle pikkuneidille.Tämä leima on mielestäni tosi kiva väritettävä.Muutama muukin näitä oravia minulla on,mutta tämä on ainut,josta tykkään kovasti vieläkin.Tuntuu,että kuvaukseni vähän vääristi kortin paperien värejä,mielestäni ne eivät olleet näin "kellertävään"vivahtavat vaan enemmän pinkit.Mutta sellaista se on,kun keinovalolla joutuu kuvailemaan.





Tällainen pikapostaus vaan tänään,kun täytyy kiirehtiä ruuanlaittoon ja sen jälkeen poikaa viemään luistelemaan,mikäli tuo lumisade siksi hellittää..

Kaikkea hyvää päivääsi toivottelee

Ansku

tiistai 10. tammikuuta 2012

HAAVEILEVA ONKIPOIKA


MOIKKA!

Eipä ole tainnut tällä pojalla vähään aikaan tärpätä,kun niin mietteliäänä istuskelee..
Maskasin Edvinin tuolle puiselle viritykselle istumaan,kun passaa mielestäni siihen niin mainiosti.Maja Designin merihenkiset paperit Skärgårdsliv-paperilehtiöstä löysivät myös tiensä tähän korttiin.Olen niitä kovin säästeliäästi käytellyt,kun ovat niin iihania.Simpukankuoret ja meritähdet ovat Tiimarilöytöjä aikojen takaa.
Ajattelin osallistua tällä kortilla P*skarteluhaasteeseen ja niimpä ujutin mukaan reseptissä vaadittavat 3 nappia,2 niittiä ja 1 paperileikkurin.Käyttämäni paperileikkuri on Martha Stewartin Garden trellis,mutta sillä tekemäni boordi jäi kyllä pahasti muiden koristuksien alle. Ja juu,juu,kyllä ne niititkin sieltä yläkulmista löytyy,kun oikein tarkkaan katsotte:)





Muitakin kortteja on tullut väsäiltyä,mutta niitä julkaisen vasta muutaman päivän perästä,etteivät sankarit satu näkemään niitä täällä jo ennakkoon.
Huomenna vietämme meidän äitikahvilassa ihanaisen pienen Arielin 1-vuotissynttäreitä ja hänen korttinsa pääsee esittelyyn huomenissa..

Pirtsakkaa pakkaspäivän jatkoa!

Ansku


maanantai 9. tammikuuta 2012

PINKKIÄ YSTÄVÄNPÄIVÄKSI


Heippa!

Arki alkoi viimein meilläkin,kun pojat aamulla lähtivät koulutielle jälleen.Vähän haikeaa,kun loma loppui,mutta toisaalta ihan kivaakin,että saadaan jonkinmoista rytmiä päiviin.
Minullekin jää taas paremmin kortteiluaikaa!
Tämän kortin tein valmiiksi tänä aamuna.Kuvan olen väritellyt jo aiemmin ja se on saatu ystävältä.Aika suloinen:)Myös rusettileima on Mankkuja ja sen olen muistaakseni jossain tapaamisessa leimannut.Kaikki kukat ovat Wild Orchid Craftsilta Englannista tilattuja.Pitsinauhat olen ostanut Ylöjärveltä Elon HH:sta.Tuo käyttämäni ruutupaperi on Papruksesta Tampereelta ja aivan ihanaa,mutten muista sen valmistajaa.Sitä ostaisin varmasti lisääkin,jos sattuisi vielä seuraavalla Papruksen reissulla löytymään.Erilaiset ruutupaperit ovat niin mun suosikkeja!





Ulkona on reilun kymmenen asteen pakkanen ja aurinkokin paistelee.Mielettömän kiva ulkoilusää,kunhan muistaa pukea tarpeeksi päälle.Oudoksesta tuo 10 astettakin tuntuu niin kylmälle.Taidan kipaista koirien kanssa pikku lenkillä sulattelemassa vyötärölle kertyneitä joulusuklaita, ennenkuin pojat tulevat koulusta.Olen koettanut pitää herkkulakkoakin vuoden alusta,mutta viikonloppuna lipsuin herkuttelemaan.Nyt on aika palata takaisin ruotuun..

Mukavaa päivänjatkoa sinulle ystäväni:)

Ansku

perjantai 6. tammikuuta 2012

LOPPIAISAAMUN KORTTI


Heipparallaa!

Ja oikein hyvää Loppiaista itse kullekin!!Kuusi pitäisi tänään ilmeisesti kantaa pihalle,mutta luulen että meidän saa olla vielä viikonlopun ylitse.Maanantaina, kun pojat suuntaavat taas koulutielle, on sopivaa aikaa raivata joulu pois kotoa.Vähän haikealta tuntuu tällaiselle jouluihmiselle!Yleensä joulukoristeet ovat alkaneet melko pian joulun jälkeen ärsyttää,mutta nyt tällaista ilmiötä ei ole ollut havaittavissa.Mistä lie johtuu..
Tämän päiväinen korttini menee Wiljamin kaverille.Tein sen nyt aamulla pikaisesti,kun kohta on lähtö anoppilaan päiväkahville.Leimathan ovat Magnolian jalkapalloileva Edvin sekä siihen sopiva maalitausta.Nämä ovat kyllä harvinaisen kivat poikaleimat.Paperit kaivelin sälälaatikosta,kun se tursuaa kohta yli äyräiden.Enemmän täytyisi huomata niitäkin käytellä.Tähdet leikkelin Fiskarsin näppärillä leikkureilla ja tekstit on tulostettu.




Ihanaa,kun on viimeinkin saatu tänne meillekin päin lunta ja pakkasta.Isäntä teki eilen pikkupoikien kanssa lumilinnan pihaan ja nyt se varmasti kestääkin jonkun aikaa,kun on pakkasia luvassa.Ehkä pääsee vielä hiihtämään ja luistelemaankin,vaikkei lupaavalta ole näyttänyt..Jäätie-kelejä tuskin tänä talvena tulee,ja se on tosi harmi,sillä se lyhentäisi meidän matkaamme keskustaan yli puolella.Viime vuonna köröteltiin jäitä pitkin keskustaan jo ennen joulua.Monet kammoksuvat jääteitä ja niin minäkin hiukan,mutta kaikkeen on täällä maalla asuessa pikkuhiljaa tottunut..

Oikein mukavaa päivänjatkoa ja lähipäivinä taasen "tavataan"!!

Ansku

maanantai 2. tammikuuta 2012

MAGNOLIAHAASTE


Tervehdys!

Vuosi on vaihtunut ja elämä alkaa pikku hiljaa palata arkisiin uomiinsa.Pojilla tosin on vielä tämä viikko vapaata ja se tuo omat kuvionsa näihin päiviin.Nyt kuitenkin ehtii taas paremmin askarrellakin ja ottaa osaa haasteisiin.Tämän kortin tein pitkästä aikaa Magnoliahaasteeseen.Siinä oli kiva luonnos,jota mukaellen kortti pitää tehdä.


Tässä käyttämäni leima on uusia ystävänpäiväaiheisia Magnolioita ja aikasta suloinen,vai mitä?Paperellasta tilasin tämän ja yhden toisen,sekä muutaman arkin näitä pieniä uusia papereita.En nyt kauheasti tykännyt näistä uusista papereista,kun olivat jotenkin niin kovasti utuisia kaikki.En tosin tiedä näyttävätkö luonnossa kivemmilta..Leimat olivat kyllä lähes kaikki aivan ihanan suloisia,mutta maltoin mieleni ja tilasin vain kaksi.Aika samantyylisiä kuitenkin olivat monet.
Käyttämäni stanssi on Spellspindersin ja sydänboordileikkuri Martha Stewartin.



Meillä tämä koneen näppäimistö renkkaa pahemman kerran,kun putosi pojilta lattialle.Vaikeuksia on saada isoja kirjaimia käytettyä sekä virheitä poistettua.Siksi tämä bloggaus on nyt kovasti hidasta ja kommentointi minimissä.Onhan meillä pojillakin koneet olemassa,mutta ne ovat niin ahkerassa yksityiskäytössä,että äidin tarvitsee tyytyä tähän vanhaan rakkineeseen..Ehkä auttaisi,jos uusisi vain näppiksen.


Mutta oikein mukavaa viikonjatkoa kaikille ja entistä parempaa tätä vuotta!!!!

Ansku