Mukavaa kolmatta adventtia!!
Aikaisin syksyllä jo vakaasti päätin,että tämä joulu on meillä pelkästään valkoinen.Kuitenkin muutama päivä sitten alkoi tuntua,että jotain väriä kaivattaisiin.Niimpä tänään kolusin vintin varastohuoneesta punaiset joulujutut esiin.Ja johan alkoi näyttää joululle!Kuusi enää puutuu.En tosin vielä ole päättänyt,laitetaanko se tänä vuonna tänne pirttiin,vaiko saliin.Kuusi on meillä perinteisesti tuotu sisään vasta aatonaatto-iltana,mutta nyt haluaisin sen jo aiemmin.Nähtäväksi jää,saanko tahtoni periksi.Minusta on ihana fiilistellä joulua etukäteen,ei niinkään jälkeenpäin.
Tässä hiukan toista kuvakulmaa,jossa näkyy myös,miten raivostuttavan hallitseva tuo musta televisio voi olla.En tykkää yhtään.Piilottaisin kaappiin,jos vain saisin luvan.(Ja löytäisin tarpeeksi suuren kaapin.)
Muutkin jouluvalmistelut jatkuvat ja eilen tein lanttulaatikot valmiiksi pakkaseen.Porkkanalaatikot tein jo aiemmin viikolla.Imelletty perunalaatikko vielä täytyy tehdä.Sitä ilman ei joulu tule.Eilen leivoin myös taatelikakun,toscapiirakkaa sekä kakkupohjan.Pipareita teen vasta tällä viikolla,sillä muuten niitä ei meillä enää jouluna ole:D. Minulla on hyvänmakuinen vanha pipariohje,mutta sen leivottavuus ei ehkä ole ihan parasta A-luokkaa.Siksi en jaksa monia satseja pipareita tehdä.Amerikkalaiset cookiet kuuluvat myös meidän jouluumme ja ne väsäilin jo hyvissä ajoin.Tämä joulu on sellainen,kun saa oikein urakalla keittiössä touhuilla,sillä meille tulee Tapanina enemmänkin vieraita.Tai ei mitään vieraita,vaan ihan tuttuja:sukulaisia.Mielelläni touhuilen ja laittelen joulua,vaikkakin välillä stressaan vähän liikaakin,kun haluan kaiken olevan tip,top.Tuleehan se joulu vähemmälläkin touhotuksella!Sen kun oppisi!!!
Lämmintä joulumieltä toivottelen ihan jokaiseen kotiin!
Halituksin:Ansku


Kieltämättä toi heti hieman "eloa" tuo punainen, vaikka oli se pelkkä valkoinenkin kaunista. Itselle se punainen vaan kuuluu aina jouluun. Koskakohan aikuistun ja tontut vähentyvät ;D
VastaaPoistaJännittää ne tulevat pikkujoulut. Pitäisi ostaa salaiselle saajalle lahjakin, kun ei sitä kerinnyt vielä tekemään ja päädyin ei-itse-väkerrettyyn, kun mietin tarkemmin henkilöä...
Toivottavasti I muisti laittaa S:lle tekstiviestin ;D
On sinulla kyllä kaunis koti!!
VastaaPoistaKaunista ja niin suloisen Jouluinen tunnelma...ja siinä olen muuten ihan samaa mieltä että Joulu ei tule ilman itsetehtyä imellettyä perunalaatikkoa :) En ole vielä päässyt itseni kanssa sopuun siitä ostanko vai teenkö muut laatikot itse...*jää miettimään*
VastaaPoistaOikein ihanaa ja rauhallista Joulua sinulle ja perheellesi !
Kiitos Ritva!Sinulle myös rauhallista ja rentouttavaa joulun aikaa sekä onnea uudelle vuodelle!!
PoistaKyllä se vaan punainen antaa kivasti lämpöä ja tunnelmaa. Kauniita tunnelmakuvia.
VastaaPoistaTännepäs on ilmestynyt ihania ja tunnelmallisia kuvia kauniista kodistasi :o)
VastaaPoistaMukavaa joulunaikaa sinulle ja perheellesi!
Hyvää Joulua ja askartelurikasta vuotta 2013!
VastaaPoista