tiistai 25. joulukuuta 2012

Joulupäivänä



Heissan!!

Ajattelin laittaa muutamia kuvia meidän joulusta tännekin,nyt kun hetkisen saan istua rauhassa tässä koneella.Melkoista touhua ovat viime päivät olleetkin.
Haudoilla kävimme jo sunnuntai iltana ja kyllä oli kaunista,kun niin paljon jo paloi siellä kynttilöitä.Tavallisesti olemme käyneet siellä aattoaamuna,mutta nyt halusimme nähdä kynttilät pimeällä.Luulen kyllä,että tulemme seuraavinakin vuosina menemään haudoille pimeän aikaan.Oli siellä niin ihanan näköistä.
Eilen,eli aattona,meillä olivat mieheni vanhemmat syömässä ja lahjojen aukaisua katsomassa.Pukkiahan meille ei ole tullut enää kahteen jouluun.Pojille oli kuitenkin taas paketteja kertynyt!Meille aikuisille vähemmän yhteisestä sopimuksesta.Minun mieluisimpia joululahjojani oli ystävän yllätys,kun hän oli ostanut minulle erilaisia bees-sävyisiä Green Gaten lautasia.Olin niistä joskus ääneen unelmoinut ja tämä tarkkakorvainen ystävä oli heti napannut vinkin siitä.Kiitos vielä Minka!




Ihania lahjoja sain myös muiltakin läheisiltäni.Kiitos heillekin kovasti!!

Huomenna,eli Tapaninpäivänä,meille onkin tulossa isompi joukko ruokavieraita ja sen vuoksi olen tänäänkin touhuillut keittiössä ahkerasti.Ruuat tosin ovat suunnilleen valmiina jo,mutta kahvipöydän herkkuja vielä valmistelin.Koristelin pipareita,täytin ja koristelin täytekakun sekä tein gluteenittoman version Snikers-piirakasta siskontyttöä varten.Hänellä on keliakia ja haluan huomioida häntäkin omilla herkuilla.Tästäpä tulikin mieleeni,että hänelle varaamani muffinit ovatkin vielä koristelematta..Eli puuhaa riittää edelleen..







Pöytiä katoin jo tänään myöskin valmiiksi huomista varten.Ei tarvitse sitten aamulla ihan niin aikaisin herätä touhuamaan.



Kuusi löytyy meiltä tänä vuonna pirtistä.Siellähän sitä tulee eniten oleiltuakin,ja kuusta katseltua.Poikien paketteja on kuusen alla vielä avaamatta,kun nappasin tämän kuvan jo eilen.

Oikein mukavaa ja leppoisaa joulunjatkoa kaikille täällä pistäytyville!!

Ja jouluhalit 

                             Anskulta:)

7 kommenttia:

  1. Sopivat hienosti lautaset telineeseen eli tulivat oikeaan osoitteeseen :)
    Henri kysyi, pitääkö sillä olla pikkutakki päällä, ku tullaan käymään, jos silloinkin on noin hienoa xD

    VastaaPoista
  2. Voi miten kaunista ja tunnelmallista teillä onkaan! Ja hienot nuo lautaset.

    VastaaPoista
  3. Kyllä teillän on kaunis koti ja tunnelmallinen. Iahnia kuvia. Oikein hyvää tapaninpäivää!

    VastaaPoista
  4. Samaa katselin, aivan ihana tunnelma ja kaunis kattaus. Itse nautin siitä että joku jaksaa laittaa pöydän kauniiksi.

    VastaaPoista
  5. Sinulla ja perheelläsi on tosi kaunis koti!Iloista viikonloppua! Laura

    VastaaPoista
  6. Kyllä sinulla on ollut upean tunnelmainen joulu.

    VastaaPoista

Kiva kun päätit tulla kommentoimaan!Iso kiitos siitä!