sunnuntai 9. joulukuuta 2012

Joulunalus-ajan tunnelmia




Heissan pitkästä aikaa!

Ja anteeksi,kun en ole ehtinyt päivittelemään tänne mitään moneen päivään.Jouluvalmistelut ja muut kiireet ovat vieneet aikani. Joulukortit olen onneksi jo saanut kaikki tehtyä ja kirjoitettuakin,eli postitusta vaille vain ovat enää.Läheskään kaikkia kortteja en kylläkään jaksanut kuvailla tänne blogiin.
Eilen  laittelin hiukan joulujuttuja jo saliin ja oli kyllä mukavan tunnelmallista illalla,kun sytyttelin lyhtyihin kynttilät.Joulun odotus on kyllä ihanaa aikaa!!




Tällaisia ihan yksinkertaisia pakettikortteja väsäilin koulun myyjäisiin ja jäihän näitä itsellekin.Myös isompia joulukortteja ja leivonnaisia tuli myyjäisiin tehtyä.Hyvin onnistuivatkin myyjäiset ja lapset saivat taas rahaa retkiinsä ja muihin hankintoihin.




Tänään sai sitten sytyttää keittiön pöydälle jo toisen adventtikynttilän ja sehän tietää sitä,että jouluun on enää tasan kaksi viikkoa..
Pikku hiljaa olen siivoillut paikkoja ja  koristellut kotia jouluisemmaksi.Joka päivä  kun tekee vähän,ei tunnu niin raskaalle ison talon siivous.Vaikken minä siltikään ihan joka nurkkaa ja komeroa puunaa!!(Siihen menisikin varmaan vuosi tässä huushollissa..:))
Joululeivonnaisia olen tehnyt vasta aikas vähän ja tarkoitus on aloitella paremmin tulevalla viikolla.Myös laatikot teen ajoissa pakastimeen odottamaan.Sieltä on sitten helppo ottaa ja lämmitellä.Tänä vuonna tilaamme kinkun suoraan palvaamosta,eli sen paisto jää väliin.Lähes aina ennen olen paistanut kinkun itse,sillä vain sellainen on mielestäni se oikea joulukinkku.Lapsuudenkodissani oli aina äidin itse paistama harmaasuolattu kinkku ja sellainen on minulle se ainoa oikea.Mies tykkää enemmän palvikinkusta ja tänä vuonna oli sitten hänen vuoronsa saada lempikinkkuaan.Kummasti nuo lapsuudenkodin perinteet vaikuttavat tässäkin asiassa.



Alkavalle viikolle onkin luvassa monenmoista menoa,muunmuassa kokoustelua,Taysin reissua,Kyläseuran joululaulutilaisuuden järjestelyä jne.Eli kiire se vaan lisääntyy joulun lähestyessä!Tästä johtuen en lupaa uutta postausta ihan huomiselle,mutta toivotaan että ennen joulua kuitenkin.. 


Oikein mukavaa joulunodotusta ihan jokaiselle ja koetetaan välttää sitä kuuluisaa joulustressiä!!!

Halituksin:Ansku

7 kommenttia:

  1. Parasta joulusiivous onkin tehdä pikku hiljaa ei pääse rasittumaan liikaa, ihanan tunnelmalliselta näyttää. Oikein rauhallista joulun odotusta sinne :)

    VastaaPoista
  2. H haluaa maistaa sitä T:n kinkkua eli voitteko jättää siivun ;D (Kuulemma oli käytettävä koodi-kieltä...)

    VastaaPoista
  3. Ihana tuo Jouluasetelma vanhan piirongin ympärillä.

    VastaaPoista
  4. Ihanan näköiset pakettikortit!

    /Sabina

    VastaaPoista
  5. Ihania joulutunnelmia ja kauniita tageja.

    VastaaPoista
  6. niin kauniin tunnelmallista teillä!
    kauniit tagit olet tehny!

    VastaaPoista

Kiva kun päätit tulla kommentoimaan!Iso kiitos siitä!