sunnuntai 30. lokakuuta 2011

Lilin enkelikortteja eri väreissä


Pääsin kuin pääsinkin eilen Kangasalan Askartelupirtti tapahtumaan!!Ihana oli tavata teitä ystäviä pitkästä aikaa:)
Näistä aiemmin värittämistäni kuvista tein siellä valmiiksi tällaisia melko simppeleitä kortteja.Värejä vaihtamalla sain kuitenkin korteista vähän erityylisiä.Joulutähti-koristeet olen kaikki tehnyt Marianne Designin stansseilla ja viimeistellyt ripauksella Glimmer Mistiä hentoa kimallusta tuomaan.Kuvien ympärillä olevat kuviot olen tehnyt Spellspindersin stansseilla.Molemmat ovat mielestäni oikein ihania.Siitä vaan en pidä näissä Spellspindersin stansseissa,että "pakkomyydään" mukana myös ne pienemmät koot,jotka ainakin minulla jäävät yleensä täysin käyttämättä.Myisivät mielummin joka koon erikseen,niin ei tarvisi maksaa sellaisesta,jota ei tarvitse.















Oikein leppoisaa sunnuntaita kaikille!Tänään vietetään mukavaa kotoilupäivää perheen parissa..

torstai 27. lokakuuta 2011

Mustanpuhuva kortti ja kyydin tarvetta


Heippa!

Empä muista koskaan ennen tehneeni korttia mustalle korttipohjalle,mutta nyt on sekin ihme koettuna.Eikä tulos ole ollenkaan niiin synkkä,kuin kuvitella saattaisi.Melkoinen sillisalaatti tästä kyllä tuli,mutta näin mennään tänään.
Käyttämäni stanssi on Spellspindersin ja tosi kiva juuri näiden vintagekuvien kehykseksi.Taustan nuottipaperi on Magnolian Holy night-leimasimella leimattu.Muu taustapaperi on Graphic 45.sta.Kullanväriset sydämet olen löytänytTiimarin valikoimista.



Minä yritän saada kyytiä järjestymään,että pääsisin lauantaina Askartelupirtti-tapahtumaan Kangasalle.Jos joku ajelee sinne Ikaalisten ohi ja olisi seuraa vailla,niin laitappa sähköpostia.Osoite vasemmalla ylhäällä.Olisi niiin kiva päästä tapaamaan muita askarteluun hurahtaneita pitkästä aikaa:)

keskiviikko 26. lokakuuta 2011

Ihana namu Marikalla!!



Marikalla on blogissaan ihana arvonta,menkääpä joukolla osallistumaan!!Mukana uusin
Magnolian lehtikin:)

maanantai 24. lokakuuta 2011

Pitkästä aikaa telinekortti


Heissan!

Vielä innostuin tekemään toisenkin kortin näillä uusilla leimoillani.Tällä kertaa telinekortti-versiona.Tällä tavalla saa kyllä helposti näyttävyyttä korttiin.
Taas väritin kuvan Pro Markereilla ja Snow Writerilla töpsöttelin lumikohdat.Tosi helposti vaan tuntuu menevän tukkoon tuo pullo.On käytettävä sitä nyt ahkerasti,koska ei kyllä varmasti käyttökelpoisena säily enää ensi vuoteen.
Käyttämäni paperit ovat kaikki Maja Designin.Joulutähdet stanssasin kahden eri Marianne Designin setin stansseilla.Olen vähän laiska niitä käyttämään,vaikka kauniita kukkia niillä kyllä saa tehtyä.Olen hankkinut stanssit jo viime jouluksi,mutta taitaa niitä vieläkin olla myynnissä nettikaupoissa,jos jotakuta kiinnostaa.Tekstileima on ihan Tiimarilöytö ja mielestäni oikein kiva.Sillä saa vaikka kortin sisäänkin mukavasti leimattua jouluntoivotukset,kun on noin isokokoinen.Lumihiutaleet leikkelin Karsin leikkurilla.Ruutunauha ja pitsi on ostettu Ylöjärven Elon HH:sta.
Jouduin luonnonvalon puutteen vuoksi kuvaamaan kortin työpöydälläni keinovalossa.Ehkä hiukan lisää keltaisuutta korttiin,mutta näin varmasti täytyy ruveta jatkossa kuvailemaan.Talvi ja pimeys on auttamatta tulossa.Ja täällä maalla se todella on PIMEYS,kun katuvaloja ei ole.Toisaalta ihanaakin,kun saa iltaisin poltella kynttilöita ja kääriytyä torkkupeittoon sohvan nurkkaan ihan hyvällä omalla tunnolla:)Kyllä neljä vuodenaikaa vaan on suuri rikkaus!!





Muistathan,että kuvia klikkaamalla saat ne suurenemaan ja pääset paremmin tarkastelemaan kortteja..

Ihan jokaiselle toivottelen oikein mukavaa ja puuhakasta viikkoa!!

perjantai 21. lokakuuta 2011

Uutta joulumagnoliaa


Tervehdys kaikille!

Satuin seikkailemaan Paperellan sivuilla juuri kun sinne oltiin lisäilemässä näitä uusia Mankkuja ja pakkohan nämä kaksi oli tilata.Tuo jouluovi-tausta varsinkin on oikea herkku!Sen väritys vaatii kyllä vielä harjoitusta,mutta en raaskinnut tätä ensimmäistä kappalettakaan roskiin heittää.
Väritettyäni kuvan lisäsin Puffy Velvetiä sekä SnowWriteriä(molemmat Paperinauhasta) tuomaan lumista tunnelmaa kuvaan.Reunat kävin läpi Tim Holtzin ressaajalla sekä Distressien Vintage photo-musteella.Taustapaperina käytin Marianne Designia ja sen päälle  kuvan kulmiin liimasin vielä Cheese Clouthia,eli tuollaista puuvillaharsoa.Niin ja onhan siellä vielä Papruksesta ostamaani pitsiä ja ruutunauhaa sekä Karsin leikkurilla tehtyjä lumihiutaleitakin.
Tätä oli oikein kiva tehdä,vaikka valmistuminen kestikin,kun tein välissä niin montaa muutakin hommaa.Aina se kummasti piristää,kun saa jotain kivaa,pientä,uutta askartelujutskaa hankittua:)




Eilen vietin ihanan askarteluntäyteisen päivän hyvän ystäväni Katin luona.Oli meillä niin kiva päivä!Valmistakin syntyi: 4 korttia viimeistelyä vaille valmiiksi sekä useampi väritetty kuva.Niistä riittää blogitettavaa taas vähäksi aikaa.

Oikein rentouttavaa viikonloppua teille kaikille täällä piipahtaville!

tiistai 18. lokakuuta 2011

Lilin kynttilätyttö


Heissan ystäväiset!

Lokakuu on jo yli puolen välin ja kesä auttamatta takanapäin.Jotenkin tämä syksy on mennyt tosi nopeasti ja joulukin uhkaavasti lähestyy.Onneksi olen tänä vuonna aloittanut joulukorttien teon ajoissa ja aika kasa on jo valmiina.Pelkkiin omiin tarpeisiin teen reilut 60 korttia,plus sitten jokusia ystäville tehtyjä.On siinä vääntämistäTämän hetken korttisaldoa en ole vielä laskenut,koska viime vuodesta yli jääneet kortit ovat edelleen kadoksissa.Miten voikin kassillinen kortteja niin mystisesti hävitä ;)
Mutta tämän päiväiseen korttiini..Leimahan on ihanaista Lili of The Valleyta ja tämän joulun uutuuksia.Olen tainnut hurahtaa näihin leimoihin,ovat jotenkin niin söpösiä kaikki.Väritin kuvan Pro Markereilla ja kimalleliimalla viimeistelin.Kuvan alle stanssasin Spellspindersin stanssilla kaksi kuviota lomittain.Käyttämäni  erittäin kaunis paperi on Inkidon ja Papruksen reissulla hankittua.
Sain muuten siellä erinomaista palvelua,kun korjasivat aiemmin ostamani lumihiutaleleikkurin,joka jostain syystä ei enää leikannut.Tuli hyvä mieli,vaikka ehdin jo uudenkin ostaa:)Huomenna mennään siskolle Kangasalle ja samalla reissulla haen leikkurin takaisin kotiin.Mahdankohan malttaa olla tällä kertaa  ostamatta mitään......tuskin:)




Mukavia ja kuulakkaan raikkaita syyspäiviä teille toivottelee

                                                       Ansku

sunnuntai 16. lokakuuta 2011

Blogiarvonta suoritettu...



Kiitos tuhannesti kaikille teille ihanille naisille,jotka otitte osaa blogiarvontaani!Teitä oli kyllä niin mahtava joukko.Mielelläni olisin suonut arpaonnen teille jokaiselle,mutta tällä kertaa voittajaksi kuitenkin selviytyi..
                                                                           
                                      **************************************
                                                                      
                               
                                     
                                              Minni  

                                   
                       Paljon Onnea!!!
                                      

Otathan sähköpostilla yhteyttä minuun (ansku.teuho@gmail.com) ja kerrot osoitteesi,että voin toimittaa bloginamun perille.



Edit.Uutta bloginannaa pukkaa tarjolle Maijan ihanaisessa blogissa.Menkäähän joukolla osallistumaan!!


perjantai 14. lokakuuta 2011

Vintage helistinkortti


Aurinkoista perjantaiaamupäivää!
Eilen miehelläni oli käynti Taysissa ja samalla reissulla pääsin käymään pitkästä aikaa Papruksessa.Siellä kyllä viettäisi vaikka koko päivän ihanuuksia ihmetellen!Mutta miehen odottaessa autossa koetin suoriutua reissustani mahdollisimman pian.Mukaan ehti tarttua muunmuassa nämä kivat Spellspindersin tähtiympyrästanssit,joita olin ulkolaisissa blogeissa jo ihastellut.Ihania jouluisia papereita oli myös tullut ja niistäkin muutamia lähti mukaani.
Tässä kortissa käytin uutuuksistani tuota tähtistanssia sekä noita nauhoja.Heti aamusta oli päästävä hankintojani testaamaan.Tein tällä kertaa tällaisen helistinkortin.Muovikalvon alla on tuollaisia pienen pieniä vaaleita "rakeita",vaikka näyttävät kyllä lähinnä harmahtavilta kuvissa.Liikkuvat kivasti kun korttia heiluttelee.Taustapaperi on viime vuotista Pion designia ja hankittu Kreatinasta.Kaikkialle korttiin sottasin taas hiukan valkoista akryylimaalia ja kuvan ympärille vielä lumiefektiainetta.Helistinosan takana oleva nuottipaperi on lehdestä leikattu ja siksi osallistunkin tällä kortilla Lauran korttihaasteeseen.






Vielä sunnuntaiseen kello kahteentoista, eli puolille päivin,on aikaa osallistua blogiarvontaani.Mahtava joukko teistä onkin sen jo tehnyt.Kiitos kaikille jo tässä vaiheessa osallistumisesta!!Voittaja selviää sitten sunnuntaina..
Vielä toivottelen oikein mukavaa viikonvaihdetta itse kullekin!Meillä alkaakin pojilla syyslomaviikko..

Muistakaahan pitää itsestänne hyvää huolta:)

                                      

keskiviikko 12. lokakuuta 2011

P*skishaaste


Tervehdys!

Aamulla heti kun sain lähetettyä lapsukaiset kouluun,riensin kurkkaamaan mitä tämän viikkoinen P*skarteluhaaste pitää sisällään.Ja nythän kaivattiin korttiin kakkupaperia.Tämä oli minulle tosi mieluinen haaste!
Cheery Lynn Designin stanssilla heti veivasin tämän kakkupaperin ja kaivelin vanhoista varastoista siihen juuri passelin kuvan.Taustan lumihiutalepaperi on Sinellistä.Hiukkasen taas suttailin maalin kanssa lisää vaaleutta korttiin.Tekstileima on saksalaisen Stempelkellernin.Tällaista huurteista talvitunnelmaa siis tällä kertaa..




Minulta jäi viime joululta joulukortteja varastoon ja olen niitä etsiskellyt tässä päivänä muutamana.Niin vain olen hyvään piiloon jemmannut,etten itsekään niitä enää löydä..Ihan käsittämätöntä miten hajamieliseksi sitä ihminen vanhemmiten tulee.Välillä piilottelen lapsilta karkkeja,etteivät heti söisi kaikkia ja en enää muutaman päivän päästä muista minne ne olen laittanut.Sitten ne vaan joskus putkahtavat esiin mitä kummallisimmista paikoista.Toivottavasti niin käy myös joulukorteilleni:)

Vielä kiittelen teitä kaikkia yli 140,jotka olette blogiarvontaani jo osallistuneet.En olisi ikinä uskonut niin monen ottavan osaa..Vielä kun muutama innostuisi namua tavoittelemaan,niin olisi 150 täynnä.Ihan mahtavaa!Arvontahan löytyy rullaamalla muutama postaus alaspäin.
Ja kiitos vielä kauniista sanoistanne blogiani koskien,taas jaksaa ilolla päivitellä:)Olette ihania!

Kaikkea hyvää päiväänne toivottelee
                                         Ansku

tiistai 11. lokakuuta 2011

Sininen nallukkakortti


Heipparallaa!

Tänään on esittelyvuorossa tämä Stampavien nalleleimalla tehty kortti.Leiman olen hankkinut Paperellasta.Aiemminhan olen tehnyt samalla leimalla myös punasävyisen kortin.
Taustan pilkkupaperi on Suomalaisesta kirjakaupasta.Ostin sitä jo toisen pakkauksen,kun edelliset oli loppuunkäytetty.Joulutähden stanssasin Marianne Designin stansseilla,jotka olen jo viime jouluksi hankkinut Papruksesta.Olen vähän laiska tekemään itse näitä kukkia,vaikka muutama kyseiseen tarkoitukseen hankittu stanssi minulta kyllä löytyy.On niin helppoa vaan kaivella valmiita kukkia varastoista:)Isokokoinen tekstileima on Tiimarilöytö.Sinne on tullut nyt myyntiin kivoja ja kunnon kokoisia,suht edullisiakin leimoja.Hieno juttu!




Vielä ehtii mukaan blogiarvontaani,jos et jo ole osallistunut.Rullaa vaan muutama postaus alaspäin..

sunnuntai 9. lokakuuta 2011

Inspiraation iskiessä..


syntyy kortteja kuin itsestään vaikka neljä kerrallaan,kuten minulle kävi tänä aamuna.Perjantaina sain shoppailla itsekseni Tampereella kun mies ja pojat oli Konefoorumissa Pirkkahallissa ja sillä reissulla löysin Tiimarista tämän tosi kivan Joulurauhaa-leimasimen.Oikeasti se ei ole pelkkä tekstileima,vaan siinä on sellainen ihan kaunis enkelikin,mutta minä sieluni silmin näin sen heti tälleen taustaleimana käytettynä.Tuo teksti on mielestäni niin kaunis.Tällaisia vintagetyylisiä kortteja siitä sitten syntyi.














Vielä muistutan blogiarvonnastani,jonka suoritan 16.päivä tätä kuuta.Siihen pääset osallistumaan rullaamalla postauksia hiukan alaspäin..
  
Mukavia ja aurinkoisia syyspäiviä toivottelen teille jokaiselle!


torstai 6. lokakuuta 2011

Jälleen pieniä enkeleitä


Heippa!

Ensimmäiseksi täytyy kiittää ja niiata niksauttaa nätisti kaikille teille tällä hetkellä lähes sadalle,jotka olette blogiarvontaani jo osallistuneet!Olen iloisesti yllättynyt noinkin suuresta osallistujamäärästä:)Minulla kun ei tuota kävijälaskuria blogissani ole,niin nyt ainakin tiedän täällä jokusia ihmisiä päivittäin pistäytyvän..KIITOS vielä kerran kaikille!

Mutta sitten tämän päiväiseen korttiini..Tämä enkelileimahan on Stampavien(Tina Wenke) ja Paperellasta hankittu.Mielestäni oikein suloinen.Tällä kertaa väritin sen vain hyvin vaaleilla sävyillä ja päälle tuputtelin vaaleaa kimalleliimaa(Joka kyllä kuvissa näyttää lähinnä vihreältä).Käyttämäni pilvipaperi on ollut minulla iät ja ajat,eikä hajuakaan kenen valmistajan se mahtaa olla tai mistä ostettu.Tekstipaperi on Maja Designin.Ruusujen alle laitoin Magnolian stanssilla tekemäni kiekurat.Lisäksi pitsinauhaa sekä jouluntoivotus-leimat,niin siinähän se.




Blogiarvontaanihan voi vielä osallistua tuossa aiemmassa postauksessa.Arvonnan suoritan vasta 16.10,eli hyvin vielä ehtii mukaan:)

maanantai 3. lokakuuta 2011

Bloginamua tarjolla ja Vintage-haastekortti


Elikkäs haluan kiittää kaikkia teitä täällä vierailevia askartelun ystäviä arpomalla tällaisen bloginamun.Toivottavasti houkuttaa osallistumaan.Arpavoittona siis kaikki kuvassa näkyvät tavarat,mm.Spellspindersin lumihiutalestanssit,X-cutin boordileikkuri,pari jouluista leimasinta,kukkia,nauhoja,koristeita..
Mukaan arvontaan pääset jättämällä kommentin tähän postaukseen sekä mainitsemalla arvonnastani blogissasi.Olisi myös kiva,jos liittyisit lukijakseni,ellet vielä ole.Blogittomatkin saavat osallistua jättämällä kommentin tunnistettavalla nimimerkillä.Voiton osuessa blogittoman kohdalle,julkistan nimen täällä blogissa ja sen jälkeen laitat minulle sähköpostilla osoitteesi,jotta voin toimittaa voiton perille.
Toivottavasti lähdette sankoin joukoin mukaan namusen tavoitteluun.Tekin,jotka harvoin viitsitte kommentoida..Arvonnan suoritan sunnuntaina 16.10.2011.Onnea arvontaan ihan jokaiselle!

*  *  *

Eilen tein tämän kortin It´s all about the vintage-haasteeseen.Siinähän kaivattiin lempivärillä tehtyä korttia.Kellekään ei varmasti ole yllätys,että vaaleanpunainen korttihan se täältä on tulossa..



 





Käyttämäni paperit ovat Marianne Designin  ja  niitä en ole raaskinut  juuri käyttää,vaan hautonut varastoissa.Nyt kaivoin ne esiin ja päätin ottaa työn alle.Sopivat mielestäni ihanasti tähän kuvaan.Ruutunauha on Klemmarikellarista hankittua ja kukat Wild Orchid Craftsista.

sunnuntai 2. lokakuuta 2011

Joulunalle


Tervehdys!
Sunnuntaiaamu alkoi mukavasti kortteillen.Jo aiemmin väritetystä kuvasta syntyi tällainen perinteisen värinen joulukortti.Näitähän minä en juurikaan harrasta,vaan teen korttini mitä ihmeellisimmillä väriyhdistelmillä:)
Leima on Stampavien ja Paperellasta tilattu.Stanssasin sen Nellie Snellenin stanssilla,joka on yksi suosikeistani.Väritin kuvan Pro Markereilla ja lisäsin nallen lakin reunaan ja tupsuun Puffy VelvetiäSehän nousee lämmön vaikutuksesta tuolleen kivasti koholle antaen" pehmeän pörröistä"vaikutelmaa.Ainetta myy ainakin Paperinauha.
Sellaista rouheutta hain tähän korttiin ressaamalla paperien reunat ja sottaamalla hiukan Distressien kanssa.Säkkikangasta laitoin kuvan taakse.Koristeeksi pääsi tällä kertaa Tiimarista aika päivät sitten ostettuja tähtipipareita,vanhoja nappeja, muutama ruusunnuppu sekä pieni puupyykkipoika.




Jälleen olisi varmaan aika kiitellä teitä kaikkia minua kommentein muistaneita!KIITOS<3!!Piristätte päiviäni ja kannustatte jatkamaan tätä ihanaa harrastusta!Suunnitteilla on lähipäivinä laittaa blogissani vieraileville arvontaan  askarteluun liittyvää bloginannaa,elikkäs kannattaa poikkeilla täällä vastakin..
Mukavaa Sunnuntaipäivää kaikille teille ihanaisille:)